Kiinalaisen kalligrafian ja maalaustaiteen taide

Koska kiinalaisen käsityön taide, tai shufa, on yhtä pitkä historia kuin Kiinan itse. Se on yksi Kiinan taiteen korkeimmista muodoista, jonka tarkoituksena on välittää ajatuksia samalla kun se esittelee viivojen abstraktia kauneutta. Kalligrafia (shū fǎ 书法) on perinteisesti pidetty Kiinan ylimpänä visuaalisen taiteen muotona - niin pitkälle, että ihmisen luonteenpiirteitä arvioitiin heidän käsialansa elegantin perusteella! Kalligrafian perusvälineet - sivellin ja muste - ovat myös kiinalaisen maalaustaiteen välineitä, joissa viivojen työ ja sävy ovat kaiken tärkeimmät komponentit.

Kiinalaisten merkkien kehityksen tarina ei ole kovin yksinkertainen ja johdonmukainen. Eri tyyppisiä merkkejä ja tyylejä hyväksyttiin eri paikoissa, eri sääntöjen alaisena ja eri aikoina. Kiehtovaa on, että jotkut mestariteokset, jotka esittivät uuden vallankumouksellisen tyylin, olivat niin arvostettuja, että niitä vakiinnutettiin uusina standardeina ja muotoina, joita myöhemmät sukupolvet kopioivat ja tutkivat. Yleisesti ottaen kiinalainen kalligrafia voidaan jakaa viiteen pääasialliseen tyyliin: Zhuan Shu (篆书) tänään enimmäkseen rajoittuu sulkumerkkien kaiverrukseen, Li Shu (隶书), perinteinen virallinen tyyli (pääasiassa hallitseva Han-dynastian aikana 206 eKr.-220 jKr), Kai Shu (楷书), yleisin painatusmuoto, jota pidetään myös kiinan kirjoittamisen standardimuotona, Xing Shu (行书), kaikkein yleisimmin käytetty käsinkirjoitusmuoto, joka tunnetaan myös nimellä 'juokseva tyyli', ja lopuksi Cao Shu (草书), kiinalainen kursiivityyli, jota käytetään enimmäkseen kalligrafeissa erittäin abstrakteissa töissä, mutta jota nähdään myös jokapäiväisessä käytössä.

Kiinalaisten oppineiden neljä peruskykyä ja -kuria ovat maalaus (huà 画), jousisoittimet (qín 琴) ja lautapelit (qí 棋). Kiinalaista perinteistä maalausta arvostetaan erittäin paljon kaikkialla maailmassa sen teorian, ilmaisun ja tekniikoiden vuoksi.

Ilmaisutapojensa mukaan kiinalaiset maalaukset voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Xieyi-koulu on ominaista liioitellut muodot ja vapaat sivellintyöt ja Gongbi-koulu on tunnettu tarkasta yksityiskohtien huomioimisesta ja hienosta sivellintyöstä.

Xieyi, on kuitenkin peruslähtökohta kiinalaiselle maalaukselle. Se muodostaa esteettisen teorian, joka ennen kaikkea korostaa tuntemuksia. Gu Kaizhi, kuuluisa taiteilija Jin-dynastiasta (n. 345-406), oli ensimmäinen, joka esitti teoriamme "muodon on näytettävä henki". Hänen mielestään maalaus pitäisi palvella keinona välittää ei vain objektin ulkonäkö, vaan myös ilmaista, miten taiteilija näkee tämän objektin.

Erottaen Lännen maalauksista, kiinalainen maalaus ei ole rajoitettu näkökulman keskipisteeseen. Taiteilija voi maalata kaikki kohtaukset Jangtse-joen varrella paperille tai silkille, joka on pitkä ja kapea. Voidaan sanoa, että siirtyvän perspektiivin käyttö on yksi kiinalaisen maalaustaiteen ominaisuuksista. Miksi kiinalaiset taiteilijat korostavat siirtyvää perspektiiviä? He haluavat irtautua ajan ja tilan rajoituksista, jotta he voivat sisällyttää kuviinsa asioita, jotka ovat sekä lähellä että kaukana. Lisäksi taiteilijat huomaa, että elämässä ihmiset näkevät ympäristönsä liikkuvasta keskipisteestä. Kun kävelee pitkin jokea tai puutarhassa, näkee kaiken matkalla. Siirtyvä perspektiivi mahdollistaa taiteilijalle vapaasti ilmaista, mitä hän haluaa.

Kiinalainen kalligrafia ja kiinalainen maalaus ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, koska viivoja käytetään molemmissa. Kiinalaiset ovat muuttaneet yksinkertaiset viivat korkeasti kehittyneeksi taiteen muotoksi. Viivoja käytetään ei vain ääriviivojen piirtämiseen vaan myös taiteilijan käsitysten ja tunteiden ilmaisemiseen. Eri tyyppisiä viivoja käytetään eri aiheille ja eri tarkoituksiin. Ne voivat olla suoria tai kaarevia, kovia tai pehmeitä, paksuja tai ohuita, vaaleita tai tummia, ja muste voi olla kuivaa tai valuvaa. Viivojen ja iskujen käyttö on yksi niistä elementeistä, jotka antavat kiinalaiselle maalaukselle sen ainutlaatuiset ominaisuudet.